
Muistojen Kapsäkki on muistojen aarreaitta.
Kapsäkistä löytyy menneitten vuosien kauneimmat laulut,
emännän talousvälineitä, isännän työvälineitä,
naapuritytön nukke, naapuripojan puukko,
sananlaskuja, runoja ja vanhan kansan elämän viisauksia.
Laulujen, esineiden ja tarinoiden mieltä virkistävä voima on valtava.
yhtyi mukaan muistojen kapsäkistä löytyneeseen vanhaan lauluun. Laulun
sanat tulivat ulkomuistista virheettömästi.
Muistojen Kapsäkki tuo mukanaan hyväntuulisuutta, joka saa seniori-ikäisen hyräilemään tai kertomaan vanhaa tarinaa vielä seuraavanakin päivänä.
Muisteluhetki lisää sosiaalista vuorovaikutusta.
Muistojen Kapsäkki antaa ”virkeysbuustin”, jonka avulla seniori-ikäinen haastaa arjen yksitoikkoiset rutiinit pilke silmäkulmassa vielä seuraavallakin viikolla.

Muistojen Kapsäkin vierailuja hoivakodeissa
Attendo-Koivulassa vuoden 2019 aikana lukuisia vierailuja (Attendo-Koivula kuuluu Attendo-konserniin)
Mainiokoti-Maariassa useita vierailuja lokakuusta 2018 lähtien (Mainiokoti kuuluu Mehiläinen-konserniin)
Mainiokoti-Raisiontorissa useita vierailuja syyskuusta 2019 lähtien
Otso-kodissa lukuisia vierailuja syyskuusta 2018 lähtien (Turun Otso Oy)
Attendo-Tähtimössä vierailuja 9.10.2019 lähtien
Attendo Katarinanpuistossa vierailuja 24.09.2018 lähtien
Myös ensivierailu ennen korona-aikaa muistisairaille tarkoitetussa tehostetun palveluasumisen yksikössä Tupasvillassa (Piikkiö)
Tervetuloa kokemaan Muistojen Kapsäkki.
Sopivin ryhmäkoko on 10 - 20 henkilöä
Muistojen Kapsäkin videointi tai äänitys on kielletty
Annamme mielellämme Teille räätälöidyn tarjouksen
Lisätietoja Muistojen Kapsäkistä antaa Ulla Rantanen 050 3260 414